Siis mut varmaan käsitetään väärin jos sanon tämän, mutta itseä alkaa pikuhiljaa kyllästyttää tää kiista kristittyjen ja ateistejen välillä. Varsinkin mitä tulee homoasioihin
Okei se on väärin että ne vihaa homoja, ja oon ite homojen puolella, mutta SILTI se mistä en tykkää on se että ihmiset alkavat haukkua toisia lapsellisiksi koska nuo uskovat jumalaan. Ei kaikki kristityt ole kauheita. Ei kaikki uskovaiset ole kauheita.. eikä kaikki ateistit, mutta ne jotka tietää tekevänsä tätä niin kiltit; Jos me odotetaan että ne hyväksyy homot, hyväksytään me se että ne uskoo jumalaan eikä sanota että ne on tyhmiä koska ne uskoo. Yhä useemmin tuntuu et tapaan ihmisiä jotka on ite ateisteja ja sanovat että uskovaiset on idiootteja ku uskovat johonkin olemattomaan. Antaa niiden uskoa. Kristinuskossa ja melkein kaikissa muissakin uskonnoissa on paljon hyvää. Kristinusko, Islam, Juutalaisuus.. Ne yleisimmät vihatut, ne on periaatteessa kaikki uskontoja joitten uskon osuus perustuu siihen että rakastetaan toisia niin kuin itseään. Osa vain tekee uskonnoista niiden irvikuvia, mieluummion vihaamalla niiden perusteella typerien käskyjen ja säännösten takia. Homoushan saattoi oikeasti olla jossain vaiheessa ongelma? Tai sitte kirjoittaneella oli itsellään traumat aiheesta ei sitä ikinä tiedä.. eikä tämä pari kohtaa välttämättä edes puhu homoudesta vaan jostain ihan muusta.
Itekin oon joskus vihannu kristinuskoa uskovaisten perusteella ja täytyy sanoa että nyt tuntuu se aika typerältä. Ei se ole siitä uskonnosta kiinni vaan siitä ihmisestä. Ei se ihminen ole lapsellinen koska uskoo jumalaan, se ihminen on lapsellinen koska vihaa muita ihmisiä. Ei aleta mekin vihaamaan typerien asioiden perusteella. Annetaan niiden uskoa jumalaansa. Annetaan olla uskomatta. Ei sillä ole väliä, uskooko se vihaaja jumalaan vai ei, se uskonto ei ole muuta kuin tapa perustella oma vihaaminen ja erilaisuudenpelko. Väärä tapa.
Ja jos se kaikki on totta, voin sanoa että kärsin sitten joskus itse sen ikuisuuden helvetissa ihan iloisena, koska tiiän etten oo ketään vihannu, tai ketään pyrkiny tietoisesti satuttamaan.

Älkää kiltit käsittäkö väärin. Mie en vihaa mitään muuta ku vihaamista.

Oon nyt viimeset puol tuntia istunu tuijottamassa tyhjää, ja miettimässä hölmöjä ja nyt tuli tällainen suddenly tarve kirjoittaa nii että kärsikäätten;

Kaveri tuossa joku aika sitten kertoili psykologiantunnistaan, ja miten hään opettaja kyseli koko luokalta missä nämä ovat hyviä. Samalla tulin siinä miettineeksi että mitähä ite vastaisin, ja tulin tulokseen että sanoisin vain että meikäläisellä on loistavat kaverit. Lähipiirissäni olevat ihmiset ovat oikeasti aivan ihania. Viisaita, rentoja, suvaitsevaisia.. En oo aivan varma miten oon kyseisen porukan onnistunu ympärilleni kokoamaan, mutta oon aika varma etten itekkään aivan täysin paska ihminen ole, ku nuo viitsivät minun seurassa hillua. Toki olen monen mielestä ärsyttävä, ja useammat eivät pidä minään älyn jättiläisenä, tai järin viisaana.. eikä sitä huumoriakaan kyllä ole.. Mutta sitten toisaalta, elämä on kovin lyhyt siihen että miettii uudelleen ja uudelleen mitä muut minusta ajattelee. Niillä on mielipiteensä mutta ei sen kannattaisi antaa vaikuttaa omaan elämään. Toki olen ärsyttävä ja sitä rataa, mutta niin kauan kuin en teoillani tietoisesti satuta ketään, en koe että minun pitäisi hävetä niitä tai itseäni. Se ei ole meikäläisen ongelma, jos joku ei kestä sitä että oon olemassa. Se on ihan sen ittensä ongelma, ja sen on sen kanssa joko tultava toimeen tai hankkiuduttava eroon ongelmastaan. Jokaisen pitäisi osata myöntää omat virheensä, ja oppia hyväksymään ittensäkin sellaisena kun on. Jokainen tekee virheitä, eikä suomalaisen logiikka siitä että " niin kauan kuin en myönnä en mitään ole tehnyt " ei oikein toimi ja siitä kärsii joissain tapauksissa jopa ympäristö. Mie koen itselleni tärkeiden ihmisten mielipiteen tärkeämmäksi kuin ventovieraiden jotka ei mua edes tunne. Ja ne itselle tärkeät ihmiset mua oikeasti arvostaa. Niin pitäisi olla jokaisella. Vaikka joku vihaisikin niin antaa vihata. Se siitä kärsii. Ja vaikka kokisikin että itsellä ei ole niitä tärkeitä ihmisiä, jotka pitää itseä tärkeänä, niin en usko että sekään on syy vihata tai hävetä itseään. Enkä edes puhu nyt siitä miten erilaisuus on rikkaus ja blah blah blah jota kuulee joka tuutista ja joka ei kuitenkaan mene perille. Se toki on rikkaus mutta meikäläisen pointti on se että elämä on lyhyt, ja se saatetaan ottaa pois millon tahansa. Ja sillonku multa otetaan se pois, en haluu vihata tai hävetä itseäni sen takia että joku muu niin tekee.

Kiitos olemattomasta mielenkiinnostanne. Tulipa sekin keskiyön mietelmä raapustettua.